maanantai 2. marraskuuta 2015

...or it didn't happen



Sain onnekseni töiden puolesta osallistua Tampereen Musiikki & Media -tapahtumaan pari viikkoa sitten. Kyseessä on tunnettu musiikkialan ammattilaisille suunnattu jokavuotinen seminaaritapahtuma. Lisäksi iltaisin järjestettiin konsertteja Lost in Music -festarin nimissä, ja palkittiinpa Industry Awards -gaalassa vielä alan kirkkaimpia tähtiä.
Kävelin Sokos Hotel Tornin konferenssitiloissa huumaantuneena kaikkialla ympärillä vellovasta musabisneskohinasta ja bongailin mediasta tuttuja kasvoja. Imin itseeni tunnelmia, vaikutteita ja tietoa eri seminaareissa, joka hetkestä nauttien. Jaanpa tässä muutamia huomioitani ja itselleni tärkeitä muistiinpanoja.

Miten uusia artisteja rakennetaan ja breikataan nykymaailmassa?

Panelisteina Pekka Ruuska (Kaiku Entertainment), Marja Kokko (Universal Music), Feniks Willamo (Fullsteam Agency), Arto Tuunela (Pariisin Kevät)
Panelistit keskustelivat uusien artistien rakentamisesta nykyisessä maailmassa, jossa breikkaaminen tuntuu olevan entistä vaikeampaa. Erityisesti Arto Tuunelan puheenvuorot olivat kiinnostavia, kun hän pohdiskeli omaa polkuaan menestykseen. Mitään viisasten kiveä ei kellään ollut hallussaan, mutta kaikkein kirkkaimpana ajatuksena mieleen jäi se, että artistiksi halajavalla on oltava todella vahva itseluottamus ja usko omaan tekemiseensä. Miettiä ei kannata liikaa, koska siinä on vaarana laskelmointi ja oman aidon ”äänen” kadottaminen. Muita ei pidä mennä miellyttämään vaan pysyä uskollisena omalle ajatukselle. Seulan läpi pääsee todennäköisesti artisti, joka tekee jotain sellaista, mitä kukaan muu ei sillä hetkellä tee. Hyvä(t) biisi(t) on luonnollisesti kaiken a ja o.

Pitääkö somea suunnitella?

Panelisteina Ansku Karlbom (Live Nation), Hannu Sormunen (Aspen Music), Nana Keränen (Lippupiste), Martin Mustonen (Summer Up), Johannes Saukko (Nelonen Media)
Esiteltiin vuoden kuumimpia some-caseja eli Robinin #yhdessä2015, Summer Upin Nicki Minaj sekä Radio Suomipopin Markkinoi Aamulypsyä 
-tempaus. Niiden takana olevat master mindit paljastivat, miten mikin pääsi käymään. Panelistit kertoivat myös omista työskentelytavoistaan sekä siitä, mitä kaikkea ovat oppineet alati muutoksessa olevassa some-maailmassa. Kaikkien mielipide tuntui olevan, että somea on kuin onkin syytä suunnitella. Kaikella markkinoinnilla on oltava jokin tavoite, jonka saavuttamista olisi myös hyvä mitata. Suunnitelmallisuus on siis tavoiteltava asia, mutta lisäksi on oltava kykyä tarvittaessa poiketa suunnitelmasta ja reagoida nopeasti. Kaikkihan tietävät, miten nopeasti asiat voivat somessa tapahtua, olipa se sitten negatiivista tai positiivista.
Itselleni suurin ahaa-elämys oli se, että kun somea toteuttaa suunnitelmallisesti ja pitkäjänteisesti, hyvänä puolena siinä on kaikenlaisen kokeilemisen mahdollisuus. Kokeilujen tekeminen on jopa erittäin suotavaa. Voi aivan hyvin testailla, mitkä asiat toimivat ja mitkä eivät, ja oppia sitä myöten taitavaksi omassa kulmassaan. Jatkuva uuden oppiminen ja ajan hermolla pysyminen on tietenkin välttämättömyys. Lisäksi aito vuoropuhelu yleisön  kanssa on tärkeää, eli erilaiset julkaisut eivät voi olla pelkkää mainontaa. Nimenomaan interaktiivisuus on onnistuneen some-viestinnän tärkeimpiä tunnusmerkkejä.


Viraalihitin kaava

Panelisteina Essi Kivitie (Rähinä), Jani Kinnunen (Ilme Oy), Erkki Alanen (Sinebrychoff / Case Karhu), Ville Tolvanen (Digitalist Network) ja Pasi Ilkkala (i2)
Yleisölle tarjottiin mielenkiintoisia käytännön esimerkkipolkuja, miten erilaisista asioista on tullut viraalihittejä. Eipä se kaava nyt ihan selkeä ole, vaikka mainostoimistomiehellä olikin kristallinkirkas näkemys, miten helpoiten rakentaisi kuhinaa jonkin tuotemerkin ympärille (siihen liittyi Elastinen, juomat ja ainakin Anna Abreun pylly). Usein viraalihitti tuntuu syntyvän vahingossa tai yllättäen, mutta tärkeänä pidettiin ainakin aitoutta. Pelkkä mainos ei myöskään juuri koskaan voi nousta suureksi hitiksi, vaan sisällön on oltava oikeasti ihmisiä kiinnostavaa ja sellaista, johon halutaan sitoutua.
Hauskin esimerkki viraalihitistä, joka lienee noussut asemaansa alkuperäisistä suunnitelmista täysin poiketen, oli case Veet.


Blogien hyödyntäminen markkinoinnissa

Panelisteina Sami Kieksi (Blogbook), Mikko Toiviainen (Rosvot), Jukka Haarma (Haarma.com), Olli Keskinen (Kauas Creative), Annukka Heikkilä (Mansen muijat, Stara)

Blogit ovat tätä päivää ja muodostumassa koko ajan tärkeämmiksi markkinointikanaviksi. Paikalla olleet bloggarit kertoivat omista blogeistaan ja ajatuksistaan alasta ylipäänsä. Toiminta ammattimaistuu kovaa vauhtia, ja onneksi alalla alkaa olla myös selkeää itsesääntelyä. Esimerkiksi blogissa on aina mainittava, jos siinä esiteltävä tuote liittyy markkinointiyhteistyöhön. Tämä siis siinä tapauksessa, että kyseessä on "ammattimainen" bloggaaja tai tietyillä alustoilla blogiaan julkaisevat "taviksetkin". Paneelin bloggarit olivat - ja yleensä muutenkin bloggaajat ovat - nuoria, ja itselle tuli vähän tätimäinen olo sen kaiken keskellä. Olenko jo ihan tippunut kelkasta tässä tuotteistuvassa/tuotteistettavassa maailmassa? Selvää on se, että mainontaa esiintyy joka tapauksessa ympärillämme ylettömästi, halusimme tai emme, ja uusia kanavia sille putkahtelee jatkuvasti.

Mikko Harjunpää/Radio Nova ja Mikko Koivusipilä/
Nelonen Media

Kuka päättää radiosoitoista? Millä perusteilla A-listalle tai roskakoriin?

Moderaattoreina Mikko Koivusipilä (Nelonen Median radiot) ja Mikko Harjunpää (Radio Nova)
Tässä paneelissa keskustelu perustui yleisön esittämiin kysymyksiin. Suomen suurimpien radiokanavien musiikkipäälliköt kertoivat avoimesti prosesseista, joiden läpi musiikki pusketaan heidän kanaviensa soittolistoille. Ikävä kyllä päällimmäinen fiilis oli masentava ”eipä sinne listoille juurikaan ole asiaa, jos et ole ns. major-levy-yhtiön artisti”… Ainakin se on hyvin, hyvin vaikeaa - radiosoittoa ei voi näemme edes ostaa! :D Vakavasti puhuen, radio tekee ensin päätöksen biisin soittamisesta, mutta sen jälkeen toki voidaan olla yhteydessä levy-yhtiöön tai muuhun tahoon, joka mahdollisesti haluaisi tehdä jonkinnäköisiä yhteistyödiilejä. Valintoja Suomen kokoisessa maassa tekevät myös todella harvat portinvartijat.
Yleisöstä kysyttiin, onko sillä vaikutusta, kuka musiikin tuo tarjolle. Tässä yhteydessä nimenomaan kävi selväksi, että majoreilla on todella määräävä asema (prosentuaalisesti eittämättä suurin määrä radiosoittoon päätyvästä musiikista tulee niiden kautta), ja muutenkin levy-yhtiöt ja promoottorit toimivat eräänlaisina filttereinä, jotka suodattavat jo osaltaan tietyllä tapaa sopivaksi katsomaansa, potentiaalista musiikkia. Niiden kautta musiikin hankkiminen on periaatteessa helpompaa.
Isoissa radioissa toimitaan suunnitelmallisesti ja erilaiset tutkimukset ovat kovassa huudossa. Kuulijaprofiilit on tarkoin määritelty, ja näiden mieltymykset perin juurin ruodittu. Novalla uusi biisi soi kuulemma 100–150 kertaa, jonka jälkeen kysytään tietyltä raadilta, tunnistavatko sen jäsenet kyseisen kappaleen ja haluavatko kuulla sitä lisää. Uutta musiikkia tarjotaan esim. levy-yhtiöiden viikkopalavereissa, ja biiseistä valitaan n. 25 kappaletta, joita pureskellaan ja suht intuitiivisesti valitaan lopuksi osa radiosoittoon. Valitut biisit pääsevät heti ns. laajaan rotaatioon eli ne soivat kanavalla usein.
Nelonen Media soittaa uutta musiikkia 80 hengen paneelille, jolta kysytään mielipidettä biiseistä. Isosti tykätyt päätyvät laajaan rotaatioon, tuntemattomammat ja vähän vähemmän tykätyt saavat tyytyä pienempään rotaatioon ainakin aluksi. Myös Nelonen Median radiokanavilla uusi biisi soi keskimäärin 100–150 kertaa. Vuodessa uudesta musiikista toteutetaan noin 50 tutkimusta.
Toki välillä radioon päätyy myös tuntemattomia ja tutkimattomia artisteja, joihin kanavilla syystä tai toisesta uskotaan lujasti. Novalla tähän asemaan voivat päästä nk. ”profiiliartistit”, joilla on periaatteessa kaikki palaset kohdallaan sopiakseen kohdeyleisön uusiksi lempiartisteiksi. Esimerkkinä heitettiin Tilhet, pajut ja muut -bändi. Nelonen Median kanavista esim. Loopilla soitetaan jatkuvasti myös uutta, tuntematonta musiikkia.

Pakkahuoneen lavalla The Northern Governors


Olihan elämys osallistua tapahtumaan! Vaikka pää oli vielä pyörällä päivän seminaarien annista, iltaa vietettiin toki Pakkahuoneella artisteja ja bändejä kuunnellen. Itseäni miellytti erityisesti kovassa nosteessa oleva Ellinoora sekä huipputaitavasti jamitteleva jazz- ja soulbändi The Northern Governors

Ensi vuonna toivottavasti uudestaan mestoille!





tiistai 8. syyskuuta 2015

Taas mennään, mennäänhän taas!

Lähetin vuosi sitten demon UMK15-kisaan, suurin odotuksin. Kun en päässytkään jatkoon, pettymys oli valtaisa! Olin niin sydämistynyt, etten suostunut seuraamaan UMK:ta enkä itse Euroviisujakaan sitten ollenkaan. Mielestäni minulla oli ollut esitettävänäni maailman ihanin biisi, enkä voinut käsittää, ettei se ollut päässyt jatkoon.

Aika parantaa haavat - niinhän sitä sanotaan. Ja kas kummaa, poikkeus en ollut minäkään. Alkukesästä alkoi poltella ajatus yrittämisestä uudelleen. Juuri oikeaa biisiä ei vain tahtonut löytyä siihen hätään. Olihan edeltäjä ollut järisyttävän upea ja minulle toivottoman rakas; sitä olisi vaikea peitota millään!

Sain elokuun puolivälissä kuultavakseni Annika Tellon sanoittaman ja Gynai Alekperovan säveltämän koskettavan biisin, ja olin jälleen lääpälläni. Kyseistä kappaletta ja viime vuoden kisabiisiäni ei oikein voi vertailla, koskapa ne ovat aivan erilaiset. Mutta tämäkin liikutti mieltäni juuri tietyllä tavalla, ja siksi päätin tarttua tilaisuuteen. UMK16 olisi kuin olisikin tähtäimessäni!

Sain biisille sovittajaksi tutun Jame Roukalan, ja vääntö alkoi todella tiukalla aikataululla. Äänitin laulun kovin keskeneräiseen demopohjaan, ja sen jälkeen sitä veivattiin edes-takaisin monta monituista kertaa. Jamen kärsivällisyys taisi olla koetuksella useampaan otteeseen... Lopulta kaikki osapuolet olivat kuitenkin tyytyväisiä, ja päätettiin demon olevan valmis.

Seuraavaksi kirjoitin biografian, mikä tuntui jotenkin vaikealta tehtävältä. Se ei kuitenkaan ollut mitään verrattuna esittelyvideon tekemiseen... Sellainen nimittäin vaadittiin tällä kertaa, kun viime vuonna olin autuaasti välttynyt moiselta koitokselta. Video tuli kuitenkin pakon edessä kuvattua ja sain sen jopa editoitua ihan suht mallikkaasti.

Ja äsken sitten lähetin kaikki vaadittavat materiaalit kisaan. Jännittää, mitä tuleman pitää! 


Piinaavaa odotusta lieventämään kuuntelen taas viime vuoden UMK-biisiäni. Kuunnelkaapa toki tekin. Olkaa hyvät, Blood at the Rainbow's End. Sävellys Petteri Laakso, sanat Sam Regrets, sovitus Petteri Laakso ja TaruLa. Rakastan, rakastan, rakastan tätä biisiä yhä vain!

torstai 25. kesäkuuta 2015

Tunnelmasta toiseen

Viimeisimmät esiintymiset ovat olleet mielenkiintoisia, uudenlaisia kokemuksia ja keskenään täysin erilaisia. Protestihengessä esiinnyin Turun Kauppatorilla, ja eilen tunnelmoin kesäisiä säveliä Paimion kirkossa.

Kapinamielialaa aurinkoisella Kauppatorilla
Turun "keikka" oli Vain kaksi kättä 
-liikkeen mielenilmauksen yhteydessä 10. kesäkuuta. Kyseisen, nyt jo valtaisan suosion saavuttaneen, liikkeen ovat polkaisseet käyntiin varhaiskasvattajat, jotka ovat nousseet takajaloilleen hallituksen kaavailemien päivähoidon leikkausten vuoksi. Koska itsekin olen pienen lapsen äiti, aihe liippaa erityisen likeltä minuakin. Siispä suostuin ilomielin lähtemään mukaan tapahtumaan, kun Suvi Nygård sitä minulle taannoin ehdotti.

Suvi sanoitti kampanjaa varten koskettavan laulun Maailman ainoa, jonka säveltäjänä toimi Petteri Laakso. Biisin "virallisen", YouTubessa kuultavan version laulaa Veera Maria, joka sen myös esitti Helsingissä samaisen mielenilmauksen yhteydessä. Rautatientorilla oli ollut valtava määrä ihmisiä osoittamassa mieltään asian puolesta, ja samoin Turun Kauppatorilla väkeä riitti varsin mukavasti. Turun ohjelmassa oli Helsingin päätapahtuman mallin mukaisesti puheita ja muuta musiikkia, ja lopuksi esitimme Maailman ainoa -biisin kitaristin kanssa, omana, alkuperäisestä poikkeavana sovituksena. Jälkeenpäin kuulin, että esitys oli ollut ilmeisen koskettava, sillä yleisön joukossa oli pyyhiskelty silmäkulmia tiuhaan.

Kokemuksena Kauppatorin esiintyminen oli huikea. Jännitin sitä paljon, olihan koko juttu järjestynyt sangen nopealla aikataululla, emmekä olleet ehtineet kitaristin kanssa treenata biisiä juurikaan. Lisäksi huima väkimäärä sai polvet tutisemaan ennen lavallenousua. Kun vihdoin ns. nousin lauteille ja avasin suuni lauluun, jännitys kuitenkin väistyi ja pääsin oikeaan tunnelmaan. Esitys meni oikein mukavasti, ja jälkeenpäin olin riemuissani itseni voittamisesta. Noiden hetkien jälkeen tuntee aina olevansa niin elossa!

Kuva: Motopark



Viimeisin esiintyminen sujuikin sitten ihan toisenlaisissa tunnelmissa. Paimion kirkossa järjestettiin "kesäinen musiikkihetki", jossa pianistina toimi kanttori Petri Kopponen, ja minä laulelin. Lisäksi nuori ja lahjakas Helena Lähde taituroi ilmoille kauniisti holveissa kaikuvan pianosoolon.



Tässä kuultavissa yksi esittämistäni biiseistä, Maailma on kaunis (K. Halonen - V. Salmi):



Aiemmin olen eri kuorojen riveissä päässyt laulamaan kirkoissa, ja kyseisillä estradeilla on aina ihana esiintyä loistoakustiikan ansiosta. Poikkeusta ei tehnyt tämäkään kerta. Lisäksi biisivalinnat olivat mielestäni tosi mukavia: kesäisiä, tunnelmallisia teoksia. Yleisö tuntui tykkäävän myös kovasti, ainakin saamistamme kiitoksista päätellen. Bongasin myös parin biisin kohdalla kostuneita silmäkulmia. Seuraan kyseistä koskettavuusindikaattoria ilmeisen säännöllisesti :)

Kirkkoesiintyminen oli solistina uusi aluevaltaus minulle, mutta sen verran hyvin kaikki tuntui toimivan, että varmasti jatkossakin esiinnyn yhdessä kyseisen kanttorituttavuuden kanssa. Kirkossa, mutta muuallakin - nähtäväksi jää, minkälaiseksi yhteistyömme tulee muodostumaan. Itselläni ainakin on sen suhteen suuret odotukset. Olen onnekas saadessani tutustua uusiin, lahjakkaisiin ihmisiin ja kehitellä uudenlaisia juttua rakastamani musiikin leikkikentällä.

Kesän säveliä


perjantai 17. huhtikuuta 2015

Kevät(kisa)huumaa

Kuva: Flickr/Pete
Nyt on Suomen uusin ääni sitten löydetty. The Voice of Finland -kisassa pisimmän nuotin lauloi Miia Kosunen (TVOF 2015 voittaja). Aivan upeasti lauloikin; itse kuuntelin ihastuksesta kerrankin hetkeksi hiljentyneenä.

Laulukilpailut tuntuvat olevan varma kevään merkki. On TVOF:ia, Tangomarkkinoiden esikarsintaa, Sibelius-laulukilpailua, noin niinkun vähän eri genreistä poimittuna. Mitä nyt olen hieman asiaa seuraillut, moni innokas artisti osallistuu kisoihin aina uudestaan kevään tullen. Miksen minä sitten ole noussut koskaan noille kuumottaville lauteille?

Nakuttaako jossain takaraivossani vielä ajatus, että kilpailuista esiin nousseet tähdet eivät ole sittenkään "oikeita" laulajia? Niinhän voisin aina inttää. Mutta valehtelisin, jos väittäisin... Ehkä lähinnä kateellisuus voisi saada laukomaan moisia mielipiteitä. Nytkin kun vaikkapa juuri TVOF:in voittajaa kuuntelee ja katselee, ei jää epäilystäkään hänen lahjakkuudestaan ja ammattitaidostaan. Upean laulajattaren arvoa esiintyjänä ei mielestäni hiukkaakaan vähennä se tapa, jolla hän on julkisuuten tullut. Laulamalla hän nimenomaan on tiensä ihmisten sydämiin voittanut.

Totuus kohdallani on se, etten ole itse rohjennut ottaa osaa noihin kilpailuihin. En Idolsiin, en TVOF:iin, en mihinkään pienempäänkään kisakarkeloon... Pupu menee pöksyyn ja puntti tutisee jo ajatuksestakin. Pelkkä esiintymisjännitys alkaa olla jo suht hyvin hallinnassa, mutta siihen kun yhdistetään kilpailuasetelman tuomat paineet, TV-kamerat, julkinen arvostelu ja kaikki se muu hypetys siinä ympärillä, niin jopa voi kuulla meikälaulajan hampaiden kalisevan kauhusta yhteen.

Eipä tässä siis muu auta kuin yrittää luovia tietään eteenpäin jotain muuta reittiä. Salaa hieman kateellisena seurailen näiden minua uskaliaampien esiintyjien nousua parrasvaloihin kilpailujen kautta. Ehkä kerran minäkin...?

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Hiljaa hyvä tulee? Kärsivällisyyttä tänne, ja heti!



Jos minulta jotain uupuu niin kärsivällisyyttä. Myönnän auliisti. Kaiken pitäisi tapahtua nyt just samalla punaisella sekunnilla. Siksipä eräänä erityisen harmaana tihkusadepäivänä taas synkistelin ja tuskailin, kuinka en ole saanut "mitään" aikaan musiikin saralla. Aloin sitten itseäni huvittaakseni oikein listata, mitä kaikkea on tapahtunut reilun vuoden aikana.

Varmasti tärkein asia on se, että olen saanut ympärilleni suuren joukon mitä lahjakkaampia musiikkialan ihmisiä yhteistyöverkostoksi. On säveltäjää, on sanoittajaa, on muusikkoa ja ties mitä alan jantteria. Tiedän saavani näiltä mahtavilta tyypeiltä apua ja tukea koska tahansa, kunhan vain osaan pyytää - joiltan pyytämättäkin. Osan kanssa vietimme hilpeät pikkujoulutkin marraskuussa, ja voin kertoa, että hauskaa väkeä ovat!

Edelliseen liittyykin sitten se, että olen näiden musiikintekijöiden biisejä demotellut lähemmäs kolmekymmentä kappaletta. Laulanut ja osan soittanutkin, tosin muutamassa toiminut vain taustalaulajana. Tästä kaikesta olen saanut ensiarvoisen tärkeää kokemusta, ja olen ylpeä jokaisesta laulamastani biisistä, vaikka ne eivät omaan ohjelmistooni tai edes edustamaani genreen solahtaisikaan. Ylipäänsä laulujen monipuolisuus on ollut todella opettavainen asia - olen saanut kokeilla erilaisia tyylejä ja laulutapoja, hakea omaa ilmaisua ja sen rajoja. Kyllä niiden eteen on töitä tehty, vaikka olenkin "vain" laulanut ne, ja muutamiakin tuskanhikikarpaloita on tullut pyyhkäistyä otsalta. Tässä yksi lempibiiseistäni, Akvaario (säv. Marko Autti, san. Suvi Nygård):



Omiakin biisejä on syntynyt reilun tusinan verran. Niistä olen erityisen iloinen. Suurimmassa osassa toki sanoittajana on toiminut uskomattoman upea ja taitava kälyni Suvi Nygård. Omiakin tekstejä on kuitenkin muutama syntynyt, ja sitä puolta yritän koko ajan myös kehittää. Oppimiskäyrä biisinteossa on ollut selkeän nousujohteinen, ja yhä parempaan suuntaan matkataan jatkuvasti. Tällä Houkutuslintu-biisillä osallistuimme Suvin kanssa lauluntekokilpailuun viime kesänä, joskin ilman menestystä :D



Yksi bändi lopetti vuoden aikana, mutta toisessa olen jatkanut laulajana ja kosketinsoittajana. Bändisoitto on kerrassaan kivaa! Kaikkein upeinta ovat tietysti keikat, joita niitäkin siunaantui jonkin verran. Vuoden ehdottomasta kohokohdasta vastasi epäilemättä yksityiskeikka Tavastialla (Taivas!), jota haikeana muistelen vieläkin kiitollisuudesta ja ylpeydestä melkein pakahtuen. Myös Helsingin Messukeskuksessa oli hienoa soittaa suurelle joukolle eläintohtoreita vuosittaisten eläinlääkäripäivien yhteydessä, vaikka keikkaan liittyikin vähän dramaattisia kuvioita (Laulajan painajainen). Ensi kesälle sovittuja keikkoja odottelen jo malttamattomana. Bändin "pojat" ovat ihania tyyppejä, joiden kanssa on hauska musisoida vähemmän ryppyotsaisesti, ja uskokaa tai älkää, treeneissämme nämä monitaiturimiehet tarjoilevat aina mielettömän hyvää ruokaakin!

Viime kesän alussa virittelin duo-kuvioita erään muusikon kanssa, mutta se ei valitettavasti kantanut pitkälle. Sen sijaan seuraava duo-parini on osoittautunut varsinaiseksi aarteeksi, taivaan lahjaksi. Tommia suurin piirtein palvon, koska hän on huipputaitava ja monipuolinen muusikko ja biisintekijä, huippukokenut, huippuluova ja -kekseliäs, huippumukava, huippukärsivällinen (ominaisuus, joka totta vieköön on tarpeen allekirjoittaneen kanssa toimiessa), huippukiltti ja ylipäänsä vain kertakaikkisen huippu tyyppi. Storyhook-duomme esittää suomen- ja englanninkielisiä covereita, mutta meillä on paljon muitakin äärettömän jännittäviä suunnitelmia tekeillä...

Oikeastaan vasta viime kesänä päätin todella ryhtyä panostamaan musiikkiin ja tavoittelemaan artistin uraa. Yksi ratkaisuun suuresti vaikuttaneista tekijöistä oli osallistuminen Uuden Musiikin Kilpailuun (Tästä se alkaa ja Kiitoksen paikka). Sen myötä tuli kertarysäyksellä mietittyä artistinimi ja jonkinnäköinen imago, otettua promokuvia ja hoidettua koko SoMe-puolen alustava suunnittelu. Vaikken kisassa jatkoon päässytkään, tuo oli oikein hyvä ja tehokas sysäys heti alkuun. Tuolloin syntyi artisti nimeltä TaruLa.

Erilaisia esiintymisiä kertyi bändikeikkojen lisäksi useita: esimerkiksi kuoron kevätkonsertti, jossa solistina fiilistelin pari tangoa (hei, kaikkea on kokeiltava!), muutama yksityistilaisuus, syksyllä Turun päivänä ensiesiintyminen duo-parini kanssa NMKY:n häppeningissä Aurajoen rantamilla sekä pari joulutapahtumaa (Joulu on taas, joulu on taas). Karaokekilpailuunkin otin osaa ja tässä vaiheessa vielä jännitän, miten käy sitten finaalissa. Ilahduttavan usein olen näköjään saanut kivuta esiintymislavalle, jonne kaikkein eniten mielinkin.

Yksittäisenä asiana mainitsen vielä el grande radio debutini: Eräs laulamani demobiisi oli julkaistu Facebookin Lauluntekijät-ryhmässä, josta sen bongasi Espanjassa Radio Finlandialla suomenkielistä ohjelmaa tekevä Marcos Kuusjärvi. Hän pyysi saada soittaa biisin Max and the Ducks -show'saan, ja sieltähän se pulpahtikin sitten radioaalloille tammikuun lopussa. Kynnet melkein kynsinauhoihin asti järsittyinä kuuntelin ohjelmaa netissä ja pulssin takoessa kahta sataa unohdin melkein hengittääkin, sen verran oli jännät paikat. Ohjelmassa oli tuolloin Aikakone-spesiaali, ja sen aikana esiteltiin uusia suomalaisia artisteja ja bändejä. TaruLa-osuus alkaa suurin piirtein 40 minuutin kohdalta, jos ei ihan koko ohjelmaa ehdi kuunnella: Max and the Ducks Show Aikakone special

Tässä vielä erikseen tuo kyseinen ohjelmassa soiva Lainausmerkkejä-biisi, jonka on säveltänyt Marko Autti ja sanoittanut Suvi Nygård:



Tällä tavalla listattuna näyttäisi siltä, että on sentään "jotain" saatu aikaiseksikin vuoden mittaan. Juuri nyt treenailen ahkerasti laulamista ja soittamista, teen biisejä ja tavoittelen intohimoisesti unelmaani artistin urasta. Suurensuuria suunnitelmia on tosiaan ilmassa, mutta niistä sitten enemmän joskus tuonnempana. Nimimerkillä Kuulette minusta vielä!


maanantai 2. helmikuuta 2015

Lavalle laulajan mieli

En ole ollut mikään varsinainen karaoken ystävä. Voihan se olla ihan hauskaa ajanvietettä, jos lähtee ulos istumaan iltaa. Mutta nyt olen ottanut hommaan uuden asenteen: saahan siitäkin esiintymiskokemusta!

Jos ei keikkoja ole liiaksi asti niin jostainhan sitä lavakokemusta on revittävä. Ei kai karaoke sen huonompi tapa välttämättä ole, vaikkakaan esiintyjä ei siinä ole samalla tavalla "valokeilassa" kuin varsinaisella keikalla. Itse ainakin yritän nykyään todella esiintyä myös karaokemikrofoni kätösissä. Ei käsiä housuntaskuissa, ei sanojen lukemista näytöltä vaan eläytymistä ja heittäytymistä, kontaktin ottamista yleisöön. Pikku mokat eivät haittaa, tai näin ainakin yritän vakuutella "ole armeliaampi itsellesi" -kampanjani hengessä... Ja oikeasti laulaminen vain on niin kivaa, tapahtuipa se missä tahansa muodossa tai tilanteessa! Jos veri vetää esiintymään niin parasta kai sitten on tätä vimmaa totella ja toteuttaa aina kun vain mahdollista.

Tällä kaikella yritän selittää sitä, että olen niinkin innoissani päästyäni eräässä karaokekisassa alueellisesta semifinaalista jatkoon... Finaali on sitten maaliskuussa ja täytyy myöntää, että odotan sitä ihan oikeasti. Otan kaiken ilon irti kilpailutilanteesta, sillä se on omiaan tuomaan uudenlaisia paineita ja siten aiheuttamaan hyväätekevää jännitystä. Tämän jännityksen hallitseminen on haaste ainakin itselleni. Hermot tuppaavat olemaan pinnalla, sydän hakkaa ja ääni tärisee eikä ole aivan hallinnassa tai itselläni ns. kehossa.

Jännittäähän se, esiintyminen
Lienee sanomattakin selvää, että kaiken A ja O on harjoittelu - on voitava luottaa omaan osaamiseensa, tiedettävä mitä tekee. Mutta lisäksi hermoiluun auttaa luonnollisesti kokemuksen kertyminen sekä itsensä psyykkaaminen. Yritän etukäteen kuvitella tilanteen mahdollisimman elävästi ja tarkasti, ja käyn suorituksen läpi niin kuin se menisi ideaalitapauksessa. Olisi tosi hyvä, jos paikka olisi entuudestaan tuttu, mutta useinkaan näin ei tietysti ole. Silti pystyy monia esiintymisen elementtejä kuvittelemaan aidonoloisesti. Ennen lavallenousua yritän rentoutua niin hyvin kuin vain mahdollista, ja tämän olenkin huomannut helpottuneen harjoituksen ja kokemuksen myötä. Ensihetket mikrofoni kädessä ovat kuitenkin joka ikinen kerta jännittäviä. Ja niin niiden kuuluukin olla. Ilman pientä jännitystä esiintymisestä puuttuu tietty lataus. Hermonsa on vain opittava pitämään kurissa ja jännitystä hallittava niin, että ylipäänsä pystyy esiintymään. Yleensä jo muutamien sävelten kajahdettua ilmoille alkaa helpottaa. Sen jälkeen onkin taas taivaassa, ja siksipä sinne lavalle kivutaan kerta kerran jälkeen tärisevin jaloin.


Minkälaisia keinoja muilla on esiintymisjännityksen taltuttamiseen?

tiistai 20. tammikuuta 2015

Valaistukoon tieni!

"Kerro, kerro kuvastin:
Ken on maassa epätietoisin?"
Kuva: www.pohjoinenikkuna.fi
Viime päivinä olen tuskaillut ja tuskastunut, olen lepatellut levottomana, olen selannut nettiä ja kelannut settiä, olen pohdiskellut ja puntaroinut loputtomiin. Tämän tiedän: haluan laulaa, haluan päästä esiintymään ihmisten eteen. Mieluiten haluaisin tehdä sitä ihan työkseni. Mutta silmäni ovat viimeistään nyt auenneet sille, että määränpäähäni johtava tie on kovin, kovin kuoppainen ja mutkikas, risteyksiäkin on heti alkumetreiltä lähtien ihan liikaa. Karttaa ei minulle ole suotu, tai sitten se on niin epäselvä, etten näillä suunnistustaidoilla osaa sitä seurata.
Miten pääsen eteenpäin? Miten saan ääneni kuuluviin? Miten teen itseäni tunnetuksi? Miten saan kuulijat kiinnostumaan itsestäni?
Olen miettinyt levy-yhtiöiden puoleen kääntymistä. Siinä – ja toki muutenkin – lienee kompastukivenä se, etten rehellisesti sanottuna taida olla vielä artistina niinsanotusti valmis. En ole mikään hyvinkääritty paketti, jota näppärästi tarjota ja kaupata ihmisille. En edes tiedä, miten myytävissä haluaisinkaan olla. Joka tapauksessa mielessä pitäisi olla selkeä, kristallisoitunut ajatus siitä, mitä edustan artistina, mitä viestin, mikä on se minun sanomani yleisölle. Millä erotun muista? Pystyn kyllä kuvailemaan muutamalla avainsanalla musiikin, jota haluan esittää, pystyn kertomaan tyylistäni ja vahvuuksistanikin. Mutta se aivan ydin, KUKA MINÄ OLEN ARTISTINA verrattuna muihin – sitä en ehkä osaa muotoilla niin vakuuttavan kompaktisti. Olisihan tuo hyvä olla tiedostettuna tähän ikään mennessä, mutta kun tuli keksittyä koko laulaminen vähän turhan myöhään, niin kaikki tuollainen on oikeastaan vielä odottamassa lopullista kirkastumistaan.
Ja mitä minä sitten varsinaisesti haluan? En koe tehtäväkseni muuttaa maailmaa, en tehdä ihmeitä. Minulla on vain valtava palo, suorastaan pakottava tarve laulaa. Haluan laulaa ihmisille, maalailla erilaisia tunnelmia, kertoa tarinoita. Ennen kaikkea haluan välittää rakkauttani musiikkiin ja esittämiini lauluihin, antaa sen virrata ja säteillä kaikesta olemisestani, ja saada kuulijatkin rakastumaan. Yhä uudestaan tuntea se mieletön energia ja lataus, kun astun yleisön eteen, hetkellinen hikikarpaloiva kauhukin, ohimoilla tykyttävä elämänriemu ja intensiivinen tietoisuus olemassaolosta. Haluan uskaltaa olla lavalla aito oma itseni, antaa itsestäni jotain ja saada kaksin verroin takaisin. Eikö silloin ole jo saavuttanut jotain? En kiellä, etteikö minua kiehtoisi ajatus myös sen oman pienen jäljen jättämisestä. Olkoonkin sitten vaikka vain yhden ihmisen sydämeen. Mutta että jotain olisin tehnyt, jollain tavalla koskettanut tai vaikuttanut. Jotain, josta joku muistaisi minutkin.
Jotta kaiken tämän saavuttaisin, on tapahduttava vielä paljon. Mitä, en oikein edes tiedä. Odottelen tässä ilmeisesti jonkinlaista valaistumista. Voi kun tähän tipahtaisikin jostain jokin kaikkitietävä olevainen, oraakkeli, joka yksiselitteisesti kertoisi, miten pitäisi toimia ja mitä polkua seurata! Saattelisi vielä lennokkaasti matkaan ronskilla potkulla takapuoleen.
Jos joku kokee asiakseen lievittää tai jakaa tätä tuskaa, voisi oikein mielellään kertoilla ajatuksistaan kommenttiosiossa.