torstai 11. helmikuuta 2016

Suru soittaa mielen mustin koskettimin

Kuva: flickr/Dario-Jacopo Lagana
Maisilta keikkalavoilta on viime aikoina siirtynyt monia legendaarisia muusikoita tuonpuoleisille estradeille. Minun luokseni suru saapui rakkaan ystäväni ja lauluntekijätoverini poismenon myötä joulukuun lopussa.

Marko Autti oli äärettömän lahjakas muusikko ja säveltäjä. Jo ennen kouluikää hän tarttui harmonikkaan (Marko oli tarkka siitä, ettei soitinta missään tapauksessa kutsuttu haitariksi), ruinattuaan sitä hartaasti vanhemmiltaan, ja aloitti soitto-opinnot ensin kansalaisopistossa ja sen jälkeen musiikkiopistossa. Harmonikan soittajana hän kehittyikin varsinaiseksi taituriksi. Jo peruskoululaisena Marko myös sävelsi esimerkiksi taidokkaita teoksia kahdelle harmonikalle. Koulukavereidensa kanssa hän perusti räyhäkästä rokkia soittavan bändin, mutta 1990-luvulla hän siirtyi "pirun keuhkoineen" tanssiorkesterin riveihin. Vega-niminen orkesteri tanssitti kansaa ja niitti mainetta Pohjois-Suomessa. Markolla oli ilmiömäinen kyky oppia lähes minkä tahansa kokeilemansa soittimen salat nopeasti, ja harmonikan lisäksi häneltä sujui ainakin koskettimien, kitaran, basson ja rumpujen soitto. Tuosta noin vain, yleensä korvakuulolta.

"Olet mukana soitossa tunturituulen..."
Sama musikaalinen lahjakkuus loisti hänen sävellystöissään. Biisejä tehdessään Marko jotenkin heti
kuuli mielessään, mitä kyseinen kappale kaipasi, ja erehtymättömän varmalla otteellaan rakensi hienosti soivia kokonaisuuksia. Usein kappaleiden runko syntyi nopeasti, mutta vauhtiin päästyään Marko saattoi silmät innosta palaen hioa biisejä loputtomasti, pyrkien kohti täydellisyyttä. Joskin omaa suoritustaan parantelemaan halajava demolaulaja kuuli hänen suustaan usein sanat "Tarpeeksi hyvä se on demoksi, nyt annetaan olla!", silloin kun Marko oli kärsimätön päästämään jo irti luomuksestaan. Musiikki ja sen tekeminen oli todella hänen elämänsä rakkaus ja intohimo, sen saivat kaikki häntä seuraavat todistaa.

Keväällä 2014 Marko päättikin hakea lisäoppia musiikin tekemiseen ammattiopisto Lappian lauluntekijäkoulutuksesta. Sen myötä hän kehittyi lisää, sai vielä enemmän intoa ja paloa sekä itseluottamusta tehdä musiikkia, sekä kasvatti huomattavasti yhteistyöverkostoaan. Jo koulutuksen aikana ja sen jälkeen Marko työskenteli monien sanoittajien kanssa. Hän alkoi tehdä kappaleita suunnitelmallisemmin, jollekin tietylle artistille osoitettuna, eikä niinkään hakuammuntana nettiin löydettäväksi. Hän hallitsi monia eri tyylejä ja mielellään kokeili aina kaikkea uutta. Esimerkkinä vaikkapa tämä tunnelmallinen Juhla viimeinen -valssi (san. Turkka Mali, säv. Marko Autti - Jussi Rasinkangas, laulu Lauri Tuohimaa, kitarat Mikko Nuorala, demo Marko Autti):



"Mautti" oli ensimmäisiä ihmisiä, joka uskoi minuun laulajana ja tsemppasi tavoittelemaan unelmiani, mistä olen ikuisesti kiitollinen. Tutustuin Markoon vuoden 2013 loppupuolella, jolloin lauloin ensimmäisen demobiisin hänelle. Ystävystyimme nopeasti ja aloin laulaa useamminkin hänen kappaleitaan. Tutustutin hänet myös kälyyni Suvi Nygårdiin, joka aloitteli tuolloin sanoittajana, ja he tekivät yhdessä monen monta laulua. Useat niistä olivat minullekin läheisiä, ja ehkä kirkkaimpana yhteistyön tuloksena loistaa Lainausmerkkejä-kappale, joka mm. soi tammikuussa 2015 radiossakin.



Menetimme Markon myötä hienon musiikintekijän, jolla olisi ollut vielä paljon annettavaa. Itselleni menetys oli kuitenkin vielä suurempi henkilökohtaisista syistä, olimmehan erittäin läheisiä ystäviä. Niin kertakaikkisen lämpimän, terävä-älyisen, hulvattoman hauskan, äärimmäisen herkän, suuren persoonan poismeno jätti elämään ison tyhjän aukon. Miehen, joka nauroi The Fast Show'ta niin, ettei meinannut saada vedetyksi henkeä (Mautti hei, paistaako siellä jossain scorchio?), ja jolle toisaalta kihosi liikutuksen kyyneleet usein silmiin musiikkia tehdessä tai kuunnellessa. Ystävän, jonka kanssa harrastimme leikkisästi toistemme solvaamista aina vain mielikuvituksellisemmin, mutta joka ylsi pahimmillaan nimittelemään taistelupariaan "naurettavaksi kikkarapääksi". Miten ikävöinkään juttutuokioitamme, joissa lapsellisen typerä huumorintajumme kohtasi niin, että vuorotellen lisäsimme juttuun aina kierroksia ja lopulta ulvoimme naurusta jollekin aivan päättömälle. Ikävöin jopa musiikillisia kiistojamme sekä riitoja, joita kaksi vahvaa persoonaa pystyi kehittämään lähestulkoon mistä tahansa. Surullista, niin pohjattoman surullista on menettää tuollainen ystävä.

Marko saateltiin ikuiseen lepoon lapsuuden maisemissaan tammikuun loppupuolella, talvisena päivänä, yksinäisen linnun livertäessä korkean puun latvassa hautausmaalla. Kauniissa, Markon elämää juhlistavassa muistotilaisuudessa lauloin hänelle kyyneleitä nieleskellen tämän mielestäni erityisen koskettavan kappaleen (san. Annika Tello, säv. Gynai Alekperova, sov. Jame Roukala):





                                                     Kallein ystävä, salli kyyneleet
                                                     Sua ikävöin, yksin kun meet
                                                     portista, josta ei oo paluuta
                                                     Siellä saat rauhan, voit uinua


                                                     Marko Autti 1974 - 2015