Suru soittaa mielen mustin koskettimin

Kuva: flickr/Dario-Jacopo Lagana

Maisilta keikkalavoilta on viime aikoina siirtynyt monia legendaarisia muusikoita tuonpuoleisille estradeille. Minun luokseni suru saapui rakkaan ystäväni ja lauluntekijätoverini poismenon myötä joulukuun lopussa.

Marko Autti oli äärettömän lahjakas muusikko ja säveltäjä. Jo ennen kouluikää hän tarttui harmonikkaan (Marko oli tarkka siitä, ettei soitinta missään tapauksessa kutsuttu haitariksi), ruinattuaan sitä hartaasti vanhemmiltaan, ja aloitti soitto-opinnot ensin kansalaisopistossa ja sen jälkeen musiikkiopistossa. Harmonikan soittajana hän kehittyikin varsinaiseksi taituriksi. Jo peruskoululaisena Marko myös sävelsi esimerkiksi taidokkaita teoksia kahdelle harmonikalle. Koulukavereidensa kanssa hän perusti räyhäkästä rokkia soittavan bändin, mutta 1990-luvulla hän siirtyi "pirun keuhkoineen" tanssiorkesterin riveihin. Vega-niminen orkesteri tanssitti kansaa ja niitti mainetta Pohjois-Suomessa. Markolla oli ilmiömäinen kyky oppia lähes minkä tahansa kokeilemansa soittimen salat nopeasti, ja harmonikan lisäksi häneltä sujui ainakin koskettimien, kitaran, basson ja rumpujen soitto. Tuosta noin vain, yleensä korvakuulolta.

"Olet mukana soitossa tunturituulen..."

Sama musikaalinen lahjakkuus loisti hänen sävellystöissään. Biisejä tehdessään Marko jotenkin heti
kuuli mielessään, mitä kyseinen kappale kaipasi, ja erehtymättömän varmalla otteellaan rakensi hienosti soivia kokonaisuuksia. Usein kappaleiden runko syntyi nopeasti, mutta vauhtiin päästyään Marko saattoi silmät innosta palaen hioa biisejä loputtomasti, pyrkien kohti täydellisyyttä. Joskin omaa suoritustaan parantelemaan halajava demolaulaja kuuli hänen suustaan usein sanat "Tarpeeksi hyvä se on demoksi, nyt annetaan olla!", silloin kun Marko oli kärsimätön päästämään jo irti luomuksestaan. Musiikki ja sen tekeminen oli todella hänen elämänsä rakkaus ja intohimo, sen saivat kaikki häntä seuraavat todistaa.

Keväällä 2014 Marko päättikin hakea lisäoppia musiikin tekemiseen ammattiopisto Lappian lauluntekijäkoulutuksesta. Sen myötä hän kehittyi lisää, sai vielä enemmän intoa ja paloa sekä itseluottamusta tehdä musiikkia, sekä kasvatti huomattavasti yhteistyöverkostoaan. Jo koulutuksen aikana ja sen jälkeen Marko työskenteli monien sanoittajien kanssa. Hän alkoi tehdä kappaleita suunnitelmallisemmin, jollekin tietylle artistille osoitettuna, eikä niinkään hakuammuntana nettiin löydettäväksi. Hän hallitsi monia eri tyylejä ja mielellään kokeili aina kaikkea uutta. Esimerkkinä vaikkapa tämä tunnelmallinen Juhla viimeinen -valssi (san. Turkka Mali, säv. Marko Autti - Jussi Rasinkangas, laulu Lauri Tuohimaa, kitarat Mikko Nuorala, demo Marko Autti):



"Mautti" oli ensimmäisiä ihmisiä, joka uskoi minuun laulajana ja tsemppasi tavoittelemaan unelmiani, mistä olen ikuisesti kiitollinen. Tutustuin Markoon vuoden 2013 loppupuolella, jolloin lauloin ensimmäisen demobiisin hänelle. Ystävystyimme nopeasti ja aloin laulaa useamminkin hänen kappaleitaan. Tutustutin hänet myös kälyyni Suvi Nygårdiin, joka aloitteli tuolloin sanoittajana, ja he tekivät yhdessä monen monta laulua. Useat niistä olivat minullekin läheisiä, ja ehkä kirkkaimpana yhteistyön tuloksena loistaa Lainausmerkkejä-kappale, joka mm. soi tammikuussa 2015 radiossakin.



Menetimme Markon myötä hienon musiikintekijän, jolla olisi ollut vielä paljon annettavaa. Itselleni menetys oli kuitenkin vielä suurempi henkilökohtaisista syistä, olimmehan erittäin läheisiä ystäviä. Niin kertakaikkisen lämpimän, terävä-älyisen, hulvattoman hauskan, äärimmäisen herkän, suuren persoonan poismeno jätti elämään ison tyhjän aukon. Miehen, joka nauroi The Fast Show'ta niin, ettei meinannut saada vedetyksi henkeä (Mautti hei, paistaako siellä jossain scorchio?), ja jolle toisaalta kihosi liikutuksen kyyneleet usein silmiin musiikkia tehdessä tai kuunnellessa. Ystävän, jonka kanssa harrastimme leikkisästi toistemme solvaamista aina vain mielikuvituksellisemmin, mutta joka ylsi pahimmillaan nimittelemään taistelupariaan "naurettavaksi kikkarapääksi". Miten ikävöinkään juttutuokioitamme, joissa lapsellisen typerä huumorintajumme kohtasi niin, että vuorotellen lisäsimme juttuun aina kierroksia ja lopulta ulvoimme naurusta jollekin aivan päättömälle. Ikävöin jopa musiikillisia kiistojamme sekä riitoja, joita kaksi vahvaa persoonaa pystyi kehittämään lähestulkoon mistä tahansa. Surullista, niin pohjattoman surullista on menettää tuollainen ystävä.

Marko saateltiin ikuiseen lepoon lapsuuden maisemissaan tammikuun loppupuolella, talvisena päivänä, yksinäisen linnun livertäessä korkean puun latvassa hautausmaalla. Kauniissa, Markon elämää juhlistavassa muistotilaisuudessa lauloin hänelle kyyneleitä nieleskellen tämän mielestäni erityisen koskettavan kappaleen (san. Annika Tello, säv. Gynai Alekperova, sov. Jame Roukala):





                                                     Kallein ystävä, salli kyyneleet
                                                     Sua ikävöin, yksin kun meet
                                                     portista, josta ei oo paluuta
                                                     Siellä saat rauhan, voit uinua


                                                     Marko Autti 1974 - 2015

Hiljaa hyvä tulee? Kärsivällisyyttä tänne, ja heti!

Jos minulta jotain uupuu niin kärsivällisyyttä. Myönnän auliisti. Kaiken pitäisi tapahtua nyt just samalla punaisella sekunnilla. Siksipä eräänä erityisen harmaana tihkusadepäivänä taas synkistelin ja tuskailin, kuinka en ole saanut "mitään" aikaan musiikin saralla. Aloin sitten itseäni huvittaakseni oikein listata, mitä kaikkea on tapahtunut reilun vuoden aikana.

Varmasti tärkein asia on se, että olen saanut ympärilleni suuren joukon mitä lahjakkaampia musiikkialan ihmisiä yhteistyöverkostoksi. On säveltäjää, on sanoittajaa, on muusikkoa ja ties mitä alan jantteria. Tiedän saavani näiltä mahtavilta tyypeiltä apua ja tukea koska tahansa, kunhan vain osaan pyytää - joiltan pyytämättäkin. Osan kanssa vietimme hilpeät pikkujoulutkin marraskuussa, ja voin kertoa, että hauskaa väkeä ovat!

Edelliseen liittyykin sitten se, että olen näiden musiikintekijöiden biisejä demotellut lähemmäs kolmekymmentä kappaletta. Laulanut ja osan soittanutkin, tosin muutamassa toiminut vain taustalaulajana. Tästä kaikesta olen saanut ensiarvoisen tärkeää kokemusta, ja olen ylpeä jokaisesta laulamastani biisistä, vaikka ne eivät omaan ohjelmistooni tai edes edustamaani genreen solahtaisikaan. Ylipäänsä laulujen monipuolisuus on ollut todella opettavainen asia - olen saanut kokeilla erilaisia tyylejä ja laulutapoja, hakea omaa ilmaisua ja sen rajoja. Kyllä niiden eteen on töitä tehty, vaikka olenkin "vain" laulanut ne, ja muutamiakin tuskanhikikarpaloita on tullut pyyhkäistyä otsalta. Tässä yksi lempibiiseistäni, Akvaario (säv. Marko Autti, san. Suvi Nygård):



Omiakin biisejä on syntynyt reilun tusinan verran. Niistä olen erityisen iloinen. Suurimmassa osassa toki sanoittajana on toiminut uskomattoman upea ja taitava kälyni Suvi Nygård. Omiakin tekstejä on kuitenkin muutama syntynyt, ja sitä puolta yritän koko ajan myös kehittää. Oppimiskäyrä biisinteossa on ollut selkeän nousujohteinen, ja yhä parempaan suuntaan matkataan jatkuvasti. Tällä Houkutuslintu-biisillä osallistuimme Suvin kanssa lauluntekokilpailuun viime kesänä, joskin ilman menestystä :D



Yksi bändi lopetti vuoden aikana, mutta toisessa olen jatkanut laulajana ja kosketinsoittajana. Bändisoitto on kerrassaan kivaa! Kaikkein upeinta ovat tietysti keikat, joita niitäkin siunaantui jonkin verran. Vuoden ehdottomasta kohokohdasta vastasi epäilemättä yksityiskeikka Tavastialla (Taivas!), jota haikeana muistelen vieläkin kiitollisuudesta ja ylpeydestä melkein pakahtuen. Myös Helsingin Messukeskuksessa oli hienoa soittaa suurelle joukolle eläintohtoreita vuosittaisten eläinlääkäripäivien yhteydessä, vaikka keikkaan liittyikin vähän dramaattisia kuvioita (Laulajan painajainen). Ensi kesälle sovittuja keikkoja odottelen jo malttamattomana. Bändin "pojat" ovat ihania tyyppejä, joiden kanssa on hauska musisoida vähemmän ryppyotsaisesti, ja uskokaa tai älkää, treeneissämme nämä monitaiturimiehet tarjoilevat aina mielettömän hyvää ruokaakin!

Viime kesän alussa virittelin duo-kuvioita erään muusikon kanssa, mutta se ei valitettavasti kantanut pitkälle. Sen sijaan seuraava duo-parini on osoittautunut varsinaiseksi aarteeksi, taivaan lahjaksi. Tommia suurin piirtein palvon, koska hän on huipputaitava ja monipuolinen muusikko ja biisintekijä, huippukokenut, huippuluova ja -kekseliäs, huippumukava, huippukärsivällinen (ominaisuus, joka totta vieköön on tarpeen allekirjoittaneen kanssa toimiessa), huippukiltti ja ylipäänsä vain kertakaikkisen huippu tyyppi. Storyhook-duomme esittää suomen- ja englanninkielisiä covereita, mutta meillä on paljon muitakin äärettömän jännittäviä suunnitelmia tekeillä...

Oikeastaan vasta viime kesänä päätin todella ryhtyä panostamaan musiikkiin ja tavoittelemaan artistin uraa. Yksi ratkaisuun suuresti vaikuttaneista tekijöistä oli osallistuminen Uuden Musiikin Kilpailuun (Tästä se alkaa ja Kiitoksen paikka). Sen myötä tuli kertarysäyksellä mietittyä artistinimi ja jonkinnäköinen imago, otettua promokuvia ja hoidettua koko SoMe-puolen alustava suunnittelu. Vaikken kisassa jatkoon päässytkään, tuo oli oikein hyvä ja tehokas sysäys heti alkuun. Tuolloin syntyi artisti nimeltä TaruLa.

Erilaisia esiintymisiä kertyi bändikeikkojen lisäksi useita: esimerkiksi kuoron kevätkonsertti, jossa solistina fiilistelin pari tangoa (hei, kaikkea on kokeiltava!), muutama yksityistilaisuus, syksyllä Turun päivänä ensiesiintyminen duo-parini kanssa NMKY:n häppeningissä Aurajoen rantamilla sekä pari joulutapahtumaa (Joulu on taas, joulu on taas). Karaokekilpailuunkin otin osaa ja tässä vaiheessa vielä jännitän, miten käy sitten finaalissa. Ilahduttavan usein olen näköjään saanut kivuta esiintymislavalle, jonne kaikkein eniten mielinkin.

Yksittäisenä asiana mainitsen vielä el grande radio debutini: Eräs laulamani demobiisi oli julkaistu Facebookin Lauluntekijät-ryhmässä, josta sen bongasi Espanjassa Radio Finlandialla suomenkielistä ohjelmaa tekevä Marcos Kuusjärvi. Hän pyysi saada soittaa biisin Max and the Ducks -show'saan, ja sieltähän se pulpahtikin sitten radioaalloille tammikuun lopussa. Kynnet melkein kynsinauhoihin asti järsittyinä kuuntelin ohjelmaa netissä ja pulssin takoessa kahta sataa unohdin melkein hengittääkin, sen verran oli jännät paikat. Ohjelmassa oli tuolloin Aikakone-spesiaali, ja sen aikana esiteltiin uusia suomalaisia artisteja ja bändejä. TaruLa-osuus alkaa suurin piirtein 40 minuutin kohdalta, jos ei ihan koko ohjelmaa ehdi kuunnella: Max and the Ducks Show Aikakone special

Tässä vielä erikseen tuo kyseinen ohjelmassa soiva Lainausmerkkejä-biisi, jonka on säveltänyt Marko Autti ja sanoittanut Suvi Nygård:



Tällä tavalla listattuna näyttäisi siltä, että on sentään "jotain" saatu aikaiseksikin vuoden mittaan. Juuri nyt treenailen ahkerasti laulamista ja soittamista, teen biisejä ja tavoittelen intohimoisesti unelmaani artistin urasta. Suurensuuria suunnitelmia on tosiaan ilmassa, mutta niistä sitten enemmän joskus tuonnempana. Nimimerkillä Kuulette minusta vielä!