Ja niinhän minulle kävi. Musiikki ja musisointi jäivät auttamatta taka-alalle, kun mieli
askarteli kuumeisesti suurten kysymysten parissa, ja välillä oli niin kiire
ihan reaalimaailman tohinoissakin, ettei vain kerta kaikkiaan ehtinyt tehdä
rakastamiaan asioita. Ei oikein kai muistanutkaan, tai sitten ei ollut
inspiraatiota. Eihän se liekki koskaan täysin sammunut, se vain kyti tosi
pienesti suurten, märkien takkapuiden alla.
Nyt elämä on kuitenkin rauhoittunut ja palailemassa hieman paremmin ennustettavissa oleviin uomiin. On
taas energiaa ja intoa miettiä, mitä kaikkea kivaa maailmalla olisi tarjota, ja
vieläpä mitä minä voisin tarjota sille. No se musiikki. Rakkaus musiikkiin ei
häviä koskaan, rakkaus musisointia ja esiintymistä ja lauluntekoa ja fiilisten
jakamista kohtaan.
Olikohan se
elokuuta jo, kun käännyin säveltäjä Petteri Laakson puoleen kysyen, olisiko
hänellä takataskussa jotain biisiä, jolla voisin osallistua UMK18-kisailuun. Petteri ei
pettänyt tälläkään kertaa vaan tarjosi oitis muutamaa kappaletta. Mikään niistä
ei heti ensikuulemalta lennättänyt niin sanotusti persiilleen tai saanut
sydäntä tykyttämään juuri sillä tietyllä, ”tää-biisi-on-aivan-mieletön-ja-niin-mua-ja-en-pysty-olemaan-jos-en-saa-esittää-tätä”
-tavalla. Seuraavana päivänä valmistui kuitenkin taas uusi laulu, jonka
Petterin esittämänä sain tuoreeltaan kuunnella. Siinä se sitten oli. Laulu,
jonka kuullessani hihkuin sisäisesti (kerrostalossa asuessa on pitänyt tottua
vähän rajoittamaan äänenkäyttöä) ja johon rakastuin päätä pahkaa. Ja se oli
ihan oikeasti niin mua! Kyllähän Petteri minut ja makuni jo tunteekin, ja
tietää vieläpä, mikä minulle toimii. Mitään hän ei myönnä, mutta olen aivan
varma, että hän demon minulle lähettäessään myhäili jo suu tietävässä
virneessä, odottaen vain riemastunutta reaktiotani. Kyseessä on tyyliini moitteettomasti istuva balladi, jossa on tunnetta ja kauneutta ja dramatiikkaa ja herkkyyttä ja riipaisevuutta ja ja ja... kaikkea!
Siitäpä sitten
alettiin kiiruusti rakentaa demoa kisaan lähetettäväksi, pitihän laulun olla
syyskuun alkupuolella valmis. Minä lauloin, ja Petteri sovitteli ja viilasi ja
hioi ja täydellisti biisin. Aika paljon se loppujen lopuksi muuttui
alkuperäisestä, kun säveltäjänero täydellisen varmalla maullaan vei sitä
minulle ja laulutyylilleni sopivimpaan suuntaan. Laulun englanninkielinen
teksti sopi suuhuni paremmin kuin hyvin, ja siitä on kiittäminen sanoittaja
Juhani Salmista. Vielä piti hommata pari valokuvaa, kirjoittaa artistibio sekä
(hui kauhistus!) tehdä esittelyvideo. Oli aivan ihanaa päästä taas uppoutumaan
täysin tuollaiseen projektiin, ammentaa siitä kasapäin iloa, energiaa ja
onnistumisen kokemuksia, ja ennen kaikkea muistaa taas elävästi, mikä on sitä ominta
sekä antoisinta minulle tässä maailmassa.
Tässä vaiheessa syljeksin nakerrettuja kynnenpaloja ja odottelen vielä tietoa, olenko päässyt kilpailussa
jatkoon. Syyskuun loppuun mennessä piti kohtalosta ilmoitettaman kaikille
osallistujille, mutta mitään ei ole kuulunut. Avautuupa väylä jatkopaikkaan tai
en, tämä projekti on ollut minulle äärettömän tärkeä. Sain tavattoman pitkästä
aikaa tehtyä valmiiksi kappaleen, joka on mielestäni kertakaikkisen upea, enkä
millään jaksaisi odottaa, että muutkin sen kuulisivat. Tämän lisäksi se
himmeästi kytevä liekinpoikanen sisälläni roihahti taas niin, että muutama kostunut
klapikin taisi jo syttyä sen seurauksena. Musiikkia on päästävä tekemään! Hinku
lavalle on kova!
Nyt onkin sitten
mietinnässä, mitä kaikkea kivaa ja jännää sitä ryhtyisi tekemään, ja millä
tavoin toteutettuna. Kapuloita on nuotion lisäksi riittänyt rattaisiinkin, sillä
olen tällä hetkellä vailla duoparia, jonka kanssa voisi aktiivisesti keikkailla.
Laulava, monipuolinen kitaristi on siis haussa – vinkit ja ilmiannot otetaan
ilolla vastaan ;)
