Ylhäältä alas ja eteenpäin

Kyllä tää tästä taas... (Kuva: www.pohjoinenikkuna.fi)

Edellinen kirjoitus oli varsinaista innostuksen ilotulitusta. Nyt on vähän eri fiilikset: en päässyt UMK:ssa jatkoon. Huonon uutisen tavoitettua minut olin tovin kovasti alamaissa, myönnettäköön. Tuli suorastaan tyhjä olo – mihin nyt sitten suuntaan kaiken tarmoni ja haaveiluni?

Pilven hopeareunuksena voidaan nähdä se, että nyt kisabiisin saa vapaasti julkaista. Olen kappaleesta itse ylpeä ja haluan tuoda sen muidenkin kuultavaksi. Toki mieluiten olisin laulanut sen kaiken kansan edessä telkkarissa... Mutta nyt on suunnitelmat vähän auki kappaleen säveltäjän kanssa. Tunnelmat ovat vielä ehkä hivenen sekavat, joten emme ole päättäneet, mikä biisin kohtalo on. Annetaan päätöksen muhia rauhassa. Varmaa on se, että tavalla tai toisella huippubiisi tulee vielä kantautumaan kaikkien korviin!

Onneksi on muutakin mukavaa ajateltavaa, kun pitää ruveta treenailemaan bändin seuraavaa keikkaa varten. Isoilla areenoilla jatketaan, sillä keikkapaikkana on Helsingin messukeskus. Samoin duo-projekti etenee, ja ihan kohta varmasti pääsemme duo-parini kanssa kiertelemään Turun seudun kuppiloita. Odotan innoissani, että pääsemme viihdyttämään yleisöä huippubiiseillä. Täysin subjektiivinen mutta sangen valistunut arvioni on, että me ollaan aika rautaa! :)

Minkä tyyppistä musiikkia tykkäätte kuunnella pubissa iltaa istuessanne? Tunnettuja covereita, nykypäivän hittejä, suomalaista, ulkomaista, tanssittavaa, rauhallisempaa?

Taivas!

Pää pyörällä, hymy korvissa, fiilis katossa, väsy vieraana. Koin eilen jotain aivan uutta ja ihmeellistä: soitin ja lauloin legendaarisen Tavastian lavalla Helsingissä! Ilta oli yksi hienoimmista ikinä.

Kyseessä oli bändimme basistin järjestämä yksityistilaisuus, ”kiitosbileet” entiselle henkilökunnalleen ja yhteistyökumppaneilleen. Juhlat olivat mielettömät ja koko ilta täynnä yllätyksiä.

Bändimme siis esiintyi bileissä, kovan tohinan saattelemana ja hyvin harjoitelleena. Jo soundcheck pari päivää aiemmin lupaili paljon: paikalla oli peräti kaksi äänimiestä, joiden ainoa tehtävä oli saada kaikki kuulostamaan mahdollisimman hyvältä, ja kuulostihan se sitten! Oli upeaa soittaa ja laulaa niin, että kuuli itsensä täydellisesti ja kaikki toimi kuin unelma.

Kemut alkoivat oivallisesti: oli maittavaa ruokaa ja kivanhyvä fiilis. Vieraita paikalla oli vajaat 200 eli ei ollut mitään liiallista ryysistä. Odotin lavalle pääsyä innokkaana kuin vasikat kesälaitumelle laskemista. Kun sitten tuli aika bändimme esiintyä, olin aivan totaalisen huumassa. Soitimme varmaankin paremmin kuin koskaan, ja lauloin sydämeni kyllyydestä.

Keikan huippukohta oli, kun saimme kolmeen bluesbiisiin vierailevaksi artistiksi maailmankuulun blueskitaristi Erja Lyytisen. Se tunne, kun soittaa niin raudanlujan ammattilaisen kanssa ja tuntee olevansa ihan messissä ja kaikkea... Siinä on kyllä varsinainen bluesin jumalatar, mitään vähempää ei voi sanoa. Tai juuri oppimani termin mukaan hän totisesti skulaa skebaa. Erja oli myös lavan ulkopuolella aivan huippuihana tyyppi! Niin mukava ja täysin vailla mitään diivailuja. Oli tosi hauska jutustella bäkkärillä niitä näitä.

Toinen vieraileva artisti keikallamme oli sopraano Laura Pyrrö, myöskin basistin entinen työntekijä. Laura lauloi jumalaisen kauniisti ja itse sain keskittyä vain koskettimien hakkaamiseen – varsinkin jälkimmäinen biisi Walking in the Air Nightwishin tyyliin mahdollisti kunnon revittelyn. Lähtee tuosta Yammusta näköjään tarpeen tullen ääntä ihan riittämiin!

Vieraille oli järjestetty myös tanssikilpailu, jota tahditimme kahdella vanhan ajan rokkibiisillä: Tutti Fruttilla sekä Beatlesin Birthdaylla. Kilpailijoiden jalat kävivät vauhdikkaasti, ja kilpailun päätuomari Aira Samulin ylisti osallistujien fiilistä ja heittäytymistä. Oli itsekin kiva soittaa, kun tanssilattialla oli totisesti menoa ja meininkiä.

Oma osuutemme tuli päätökseensä aivan liian nopeasti; en olisi halunnut jättää lavaa ollenkaan. Onneksi saimme tämän jälkeen kuitenkin nautiskella vielä Haloo Helsingin jykevästä meiningistä salin puolelta käsin. Kyseisen bändin jäsenet olivat myös vallan mainiota porukkaa, kovasti fiksuja ja ystävällisiä tyyppejä. Oli hauska hengailla backstagella kuin kollegat konsanaan :)

Ilta oli aivan satumaisen ihana. En olisi suonut sen loppuvan lainkaan, niin kertakaikkisen innoissani olin saatuani maistaa ”ihan oikean” muusikon elämää. Maistui sen verran makealta, että nälkä vain kasvoi ja nyt en malttaisi millään odottaa seuraavia keikkoja. Tavastialle tuskin tulee kutsua ihan lähiaikoina uudestaan, mutta onhan se aina kiva päästä esiintymään oikeastaan missä tahansa. Olihan vaan ylihienoa päästä raapustamaan oma puumerkkinsä legendaariselle bäkkärille...