Sain onnekseni töiden puolesta osallistua Tampereen Musiikki & Media -tapahtumaan pari viikkoa sitten. Kyseessä on tunnettu musiikkialan ammattilaisille suunnattu jokavuotinen seminaaritapahtuma. Lisäksi iltaisin järjestettiin konsertteja Lost in Music -festarin nimissä, ja palkittiinpa Industry Awards -gaalassa vielä alan kirkkaimpia tähtiä.
Kävelin Sokos Hotel Tornin konferenssitiloissa
huumaantuneena kaikkialla ympärillä vellovasta musabisneskohinasta ja bongailin mediasta
tuttuja kasvoja. Imin itseeni tunnelmia, vaikutteita ja tietoa eri
seminaareissa, joka hetkestä nauttien. Jaanpa tässä muutamia huomioitani ja
itselleni tärkeitä muistiinpanoja.
Miten uusia artisteja rakennetaan ja breikataan nykymaailmassa?
Panelisteina Pekka Ruuska (Kaiku Entertainment), Marja Kokko
(Universal Music), Feniks Willamo (Fullsteam Agency), Arto Tuunela (Pariisin
Kevät)
Panelistit keskustelivat uusien artistien rakentamisesta
nykyisessä maailmassa, jossa breikkaaminen tuntuu olevan entistä vaikeampaa. Erityisesti
Arto Tuunelan puheenvuorot olivat kiinnostavia, kun hän pohdiskeli omaa
polkuaan menestykseen. Mitään viisasten kiveä ei kellään ollut hallussaan,
mutta kaikkein kirkkaimpana ajatuksena mieleen jäi se, että artistiksi
halajavalla on oltava todella vahva itseluottamus ja usko omaan tekemiseensä.
Miettiä ei kannata liikaa, koska siinä on vaarana laskelmointi ja oman aidon
”äänen” kadottaminen. Muita ei pidä mennä miellyttämään vaan pysyä uskollisena
omalle ajatukselle. Seulan läpi pääsee todennäköisesti artisti, joka tekee
jotain sellaista, mitä kukaan muu ei sillä hetkellä tee. Hyvä(t) biisi(t) on
luonnollisesti kaiken a ja o.
Panelisteina Ansku Karlbom (Live Nation), Hannu Sormunen
(Aspen Music), Nana Keränen (Lippupiste), Martin Mustonen (Summer Up),
Johannes Saukko (Nelonen Media)
Esiteltiin vuoden kuumimpia some-caseja eli Robinin
#yhdessä2015, Summer Upin Nicki Minaj sekä Radio Suomipopin Markkinoi
Aamulypsyä
-tempaus. Niiden takana olevat master mindit paljastivat, miten mikin pääsi käymään. Panelistit kertoivat myös omista työskentelytavoistaan sekä siitä, mitä kaikkea ovat oppineet alati muutoksessa olevassa some-maailmassa. Kaikkien mielipide tuntui olevan, että somea on kuin onkin syytä suunnitella. Kaikella markkinoinnilla on oltava jokin tavoite, jonka saavuttamista olisi myös hyvä mitata. Suunnitelmallisuus on siis tavoiteltava asia, mutta lisäksi on oltava kykyä tarvittaessa poiketa suunnitelmasta ja reagoida nopeasti. Kaikkihan tietävät, miten nopeasti asiat voivat somessa tapahtua, olipa se sitten negatiivista tai positiivista.

Itselleni suurin ahaa-elämys oli se, että kun somea
toteuttaa suunnitelmallisesti ja pitkäjänteisesti, hyvänä puolena siinä on kaikenlaisen kokeilemisen mahdollisuus. Kokeilujen tekeminen on jopa erittäin suotavaa. Voi
aivan hyvin testailla, mitkä asiat toimivat ja mitkä eivät, ja oppia sitä
myöten taitavaksi omassa kulmassaan. Jatkuva uuden oppiminen ja ajan hermolla
pysyminen on tietenkin välttämättömyys. Lisäksi aito vuoropuhelu yleisön kanssa on tärkeää, eli erilaiset julkaisut
eivät voi olla pelkkää mainontaa. Nimenomaan interaktiivisuus on onnistuneen some-viestinnän tärkeimpiä tunnusmerkkejä.
Viraalihitin kaava
Panelisteina Essi Kivitie (Rähinä), Jani Kinnunen (Ilme Oy),
Erkki Alanen (Sinebrychoff / Case Karhu), Ville Tolvanen (Digitalist Network)
ja Pasi Ilkkala (i2)
Yleisölle tarjottiin mielenkiintoisia käytännön esimerkkipolkuja,
miten erilaisista asioista on tullut viraalihittejä. Eipä se kaava nyt ihan
selkeä ole, vaikka mainostoimistomiehellä olikin kristallinkirkas näkemys,
miten helpoiten rakentaisi kuhinaa jonkin tuotemerkin ympärille (siihen liittyi
Elastinen, juomat ja ainakin Anna Abreun pylly). Usein viraalihitti tuntuu
syntyvän vahingossa tai yllättäen, mutta tärkeänä pidettiin ainakin aitoutta.
Pelkkä mainos ei myöskään juuri koskaan voi nousta suureksi hitiksi, vaan
sisällön on oltava oikeasti ihmisiä kiinnostavaa ja sellaista, johon halutaan
sitoutua.
Hauskin esimerkki viraalihitistä, joka lienee noussut
asemaansa alkuperäisistä suunnitelmista täysin poiketen, oli case Veet.
Blogien hyödyntäminen markkinoinnissa
Panelisteina Sami Kieksi (Blogbook), Mikko Toiviainen
(Rosvot), Jukka Haarma (Haarma.com), Olli Keskinen (Kauas Creative), Annukka
Heikkilä (Mansen muijat, Stara)
Blogit ovat tätä päivää ja muodostumassa koko ajan tärkeämmiksi markkinointikanaviksi. Paikalla olleet bloggarit kertoivat omista blogeistaan ja ajatuksistaan alasta ylipäänsä. Toiminta ammattimaistuu kovaa vauhtia, ja onneksi alalla alkaa olla myös selkeää itsesääntelyä. Esimerkiksi blogissa on aina mainittava, jos siinä esiteltävä tuote liittyy markkinointiyhteistyöhön. Tämä siis siinä tapauksessa, että kyseessä on "ammattimainen" bloggaaja tai tietyillä alustoilla blogiaan julkaisevat "taviksetkin". Paneelin bloggarit olivat - ja yleensä muutenkin bloggaajat ovat - nuoria, ja itselle tuli vähän tätimäinen olo sen kaiken keskellä. Olenko jo ihan tippunut kelkasta tässä tuotteistuvassa/tuotteistettavassa maailmassa? Selvää on se, että mainontaa esiintyy joka tapauksessa ympärillämme ylettömästi, halusimme tai emme, ja uusia kanavia sille putkahtelee jatkuvasti.

Mikko Harjunpää/Radio Nova ja Mikko Koivusipilä/ Nelonen Media |
Kuka päättää radiosoitoista? Millä perusteilla A-listalle tai roskakoriin?
Moderaattoreina
Mikko Koivusipilä (Nelonen Median radiot) ja Mikko Harjunpää (Radio Nova)
Tässä paneelissa keskustelu perustui yleisön esittämiin
kysymyksiin. Suomen suurimpien radiokanavien musiikkipäälliköt kertoivat
avoimesti prosesseista, joiden läpi musiikki pusketaan heidän kanaviensa soittolistoille.
Ikävä kyllä päällimmäinen fiilis oli masentava ”eipä sinne listoille juurikaan
ole asiaa, jos et ole ns. major-levy-yhtiön artisti”… Ainakin se on hyvin,
hyvin vaikeaa - radiosoittoa ei voi näemme edes ostaa! :D Vakavasti puhuen,
radio tekee ensin päätöksen biisin soittamisesta, mutta sen jälkeen toki
voidaan olla yhteydessä levy-yhtiöön tai muuhun tahoon, joka mahdollisesti
haluaisi tehdä jonkinnäköisiä yhteistyödiilejä. Valintoja Suomen kokoisessa
maassa tekevät myös todella harvat portinvartijat.
Yleisöstä kysyttiin, onko sillä vaikutusta, kuka musiikin
tuo tarjolle. Tässä yhteydessä nimenomaan kävi selväksi, että majoreilla on
todella määräävä asema (prosentuaalisesti eittämättä suurin määrä radiosoittoon
päätyvästä musiikista tulee niiden kautta), ja muutenkin levy-yhtiöt ja
promoottorit toimivat eräänlaisina filttereinä, jotka suodattavat jo osaltaan
tietyllä tapaa sopivaksi katsomaansa, potentiaalista musiikkia. Niiden kautta
musiikin hankkiminen on periaatteessa helpompaa.
Isoissa radioissa toimitaan suunnitelmallisesti ja erilaiset
tutkimukset ovat kovassa huudossa. Kuulijaprofiilit on tarkoin määritelty, ja
näiden mieltymykset perin juurin ruodittu. Novalla uusi biisi soi kuulemma
100–150 kertaa, jonka jälkeen kysytään tietyltä raadilta, tunnistavatko sen
jäsenet kyseisen kappaleen ja haluavatko kuulla sitä lisää. Uutta musiikkia
tarjotaan esim. levy-yhtiöiden viikkopalavereissa, ja biiseistä valitaan n. 25
kappaletta, joita pureskellaan ja suht intuitiivisesti valitaan lopuksi osa
radiosoittoon. Valitut biisit pääsevät heti ns. laajaan rotaatioon eli ne
soivat kanavalla usein.
Nelonen Media soittaa uutta musiikkia 80 hengen paneelille,
jolta kysytään mielipidettä biiseistä. Isosti tykätyt päätyvät laajaan
rotaatioon, tuntemattomammat ja vähän vähemmän tykätyt saavat tyytyä pienempään
rotaatioon ainakin aluksi. Myös Nelonen Median radiokanavilla uusi biisi soi
keskimäärin 100–150 kertaa. Vuodessa uudesta musiikista toteutetaan noin 50
tutkimusta.
Toki välillä radioon päätyy myös tuntemattomia ja
tutkimattomia artisteja, joihin kanavilla syystä tai toisesta uskotaan lujasti. Novalla tähän asemaan voivat päästä nk. ”profiiliartistit”, joilla on periaatteessa kaikki palaset
kohdallaan sopiakseen kohdeyleisön uusiksi lempiartisteiksi. Esimerkkinä
heitettiin Tilhet, pajut ja muut -bändi. Nelonen Median kanavista esim.
Loopilla soitetaan jatkuvasti myös uutta, tuntematonta musiikkia.
Olihan elämys osallistua tapahtumaan! Vaikka pää oli vielä pyörällä päivän seminaarien annista, iltaa vietettiin toki Pakkahuoneella artisteja ja bändejä kuunnellen. Itseäni miellytti erityisesti kovassa nosteessa oleva Ellinoora sekä huipputaitavasti jamitteleva jazz- ja soulbändi The Northern Governors.
Ensi vuonna toivottavasti uudestaan mestoille!
Pakkahuoneen lavalla The Northern Governors |
Olihan elämys osallistua tapahtumaan! Vaikka pää oli vielä pyörällä päivän seminaarien annista, iltaa vietettiin toki Pakkahuoneella artisteja ja bändejä kuunnellen. Itseäni miellytti erityisesti kovassa nosteessa oleva Ellinoora sekä huipputaitavasti jamitteleva jazz- ja soulbändi The Northern Governors.
Ensi vuonna toivottavasti uudestaan mestoille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti